Seuran historiaa

Tammikuun alussa 2019 tuli kuluneeksi 93 vuotta voimistelu- ja urheiluseura Simon Kirin perustamisesta. Simon Kiri perustettiin 9. tammikuuta 1926 ja on nykyisin yksi vanhimmista Lapin maakunnan alueen maalaispitäjien aktiivisista urheiluseuroista. Simon Kirin vahvoja lajeja ovat olleet alkuvaiheesta lähtien hiihto ja 1940-luvulta lähtien pesäpallo. Simon Kiri teki pesäpallohistoriaa kesällä 2018 nousemalla ensimmäisenä lappilaisena seurana miesten Ykköspesikseen. Simon Kirin naiset pelasivat 2000-luvun alussa kolmena kautena naisten Ykköspesistä.

 

Seuran perustamisvaiheet

 

Joukko urheilusta innostuneita 15–17-vuotiaita nuorukaisia kokoontui tammikuisena sydäntalven lauantaipäivänä 1926 Simon Asemakylälle Salmelan talon yläkertaan seuran perustavaan kokoukseen. Nimeksi päätettiin antaa Simon Kiri, ja aikakauden tapaa mukaillen etuliitteellä v. & u. eli voimistelu- ja urheiluseura Simon Kiri. Simolaisnuorukaisten innoituksen lähteenä oli ollut etenkin torniolaisen Röyttän karhun eli Ville Pörhölän mutta myös muiden suomalaisten olympiamenestys yleisurheilussa sekä halu kilpailemiseen talvikauden hiihtourheilussa.

Kiri ei ollut kuitenkaan pitäjän ensimmäinen urheiluseura, sillä 1920-luvun alkuvuosina oli toiminut v. & u.-seura Simon Jymy. Toiminta oli jäänyt lyhytaikaiseksi ja oli ollut läheisesti yhteydessä nuorisoseuraan. Jymyn varat olivat jääneet nuorisoseuralle, josta ne päätettiin vuonna 1928 siirtää Kirille.

Kuten monilla muillakin paikkakunnilla, Simonkin paikallinen innostus liittyi 1920-luvun laajempaan suomalaisen urheilutoiminnan järjestäytymiseen. Erityisesti juuri olympiamenestys näkyi urheiluseuratoiminnan nopeana vilkastumisena varsinkin maaseudulla ja seuroja perustettiin lukuisia määriä. Kilpaurheilu vahvisti merkittävällä tavalla suomalaista kansallisidentiteettiä.

Simossa oli harrastettu urheilua 1900-luvun alkuvuosista lähtien vuonna 1903 perustetussa nuorisoseurassa, raittiusseurassa ja työväenyhdistyksessä. Olipa jo 1890-luvulla ollut simolaisia mukana Oulun Hiihdoissa. 1920-luvun alussa urheileminen keskittyi suojeluskuntaan, joskin myös Simon nuorisoseura järjesti kilpailuja Kuuselanmäellä sijainneen talonsa Väinölän lähimaastoissa. Elokuussa 1924 nuorisoseuran yleisurheilukilpailuissa oli toistakymmentä osanottajaa 3-ottelussa, 1000 metrillä sekä naisten 200 metrin juoksussa. Lähtijöitä oli 1000 metrin juoksussa yhdeksän, ”joista 6 tukehtui” tulosluettelon mukaan. Suojeluskunnan urheilutoiminta oli osa sotilaskoulutusta, eikä alkuvuosina varsinkaan nuorukaisilla ollut mahdollista osallistua kilpailuihin. Tarvetta oli puhtaasti urheiluun keskittyvälle seuralle, jossa myös naiset saattoivat olla mukana. Simon Kirin naisosasto päätettiin perustaa tammikuussa 1928.

Varsinkin maaseudulla kilpaurheiluun oli alkujaan suhtauduttu kielteisesti. Myös Simossa monet isännät pitivät urheilemista lähinnä turhanaikaisena ajan hukkana. Kommenttina kuului hyvinkin: ”Joillakin sitä on aikaa”. Vähitellen tervehenkisellä liikunnalla alettiin nähdä myös myönteisiä arvoja. Sen koettiin kasvattavan väestöä eettisesti ja moraalisesti kunnollisiksi yhteiskunnan jäseniksi, edistävän terveyttä mutta myös vahvistavan aatteellisia arvoja. Sotilaallisen mieskunnon ylläpitäminen oli myös tärkeä seikka nuorelle kansakunnalle. Liikuntakulttuurin sijaan alkoi kilpaurheilu kasvattaa 1910-luvulta lähtien suosiotaan, jolloin myös kilpaileminen siirtyi urheiluseurojen piiriin. Tähän kehitykseen liittyy myös Simon Kirin alkuvaiheet. Innokas penkkiurheilija Simosta kirjoitti vuonna 1926 sanomalehti Pohjolan Sanomiin näkevänsä jopa unia urheilukilpailuista.

Maaliskuussa 1927 Simon Kiri hyväksyttiin SVUL:n jäsenseuraksi. Tuolloin seuran jäsenmääräksi ilmoitettiin 65. Virallisesti voimistelu- ja urheiluseura Simon Kiri merkittiin yhdistysrekisteriin monien vaiheiden jälkeen vuonna 1928. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin 17-vuotias Reino Salmela, josta tuli yksi Simon Kirin kantavia seuratoimijoita vuosikymmeniksi ja myös SVUL:n Länsipohjan piirin pitkäaikainen johtokunnan jäsen. Salmela kuului Simon Kirin johtokuntaan 43 vuotta. Seuran nimi lyheni vuonna 2018 virallisesti muotoon Simon Kiri ry.

 

Hiihdosta alkuvuosikymmenien vahva laji

 

Hiihdosta tuli Simon Kirin alkuvuosien vahva laji. Jo ennen virallista rekisteröintiä kevättalvella 1926 Simon Kirin koulupojat osallistuivat Kemissä järjestetyille ensimmäisille hiihtopäiville, jossa simolaiset ottivat joukkuekilpailussa voiton. Se ei ollut oikeastaan kovin suuri yllätys, sillä Simon Kirissä oli aloitettu pian järjestäytymisen jälkeen sunnuntaina 30. päivä tammikuuta 1926 omat jäsentenväliset sarjahiihdot. Ensimmäisiin kilpailuihin osallistui 36 hiihtäjää viidessä sarjaluokassa alle 10-vuotiaista alle 18-vuotiaisiin. Pohjolan Sanomat uutisoi kilpailuista luonnehtien seuraa ”poikain” Simon Kiriksi. Kaksi viikkoa myöhemmin ”huononpuoleisessa kelissä” voitti 16-vuotiaiden sarjan 5 km matkalla Heikki Ylisuvanto. Sanomalehdessä epäiltiin 13-vuotiaan pojan hirmuaikaa 21,15, joskin todettiin kannustavasti ”ettei tuolla iällä hiihdä itseään kuiviin”.

Elokuussa 1926 kirjoitti nimimerkki P–i n–a. kuinka Simon Kirissä urheillaan innokkaasti myös kesällä yleisurheilun parissa, eikä pelkästään hiihdetä talvisin. Sarjahiihtoja järjestettiin kuukauden välein. Kesällä pidettiin murtomaajuoksukilpailuja, joihin kemiläinen kultaseppä Juntunen oli lahjoittanut palkintoja. Kilpakeskuksena toimi nuoriseuran talo Väinölä Simonkylän Kuuselanmäellä.

Seuran varhaisin merkittävä kilpailullinen menestys saatiin maaliskuussa 1927 pidetyissä ensimmäisissä Ounasvaaran hiihdoissa. Poikasten lisäksi mukaan oli tullut siis varsin pian myös vanhempia urheilijoita. Yli 35-vuotiaiden sarjan 10 km kisan voitti ylivoimaisesti aiemmin jo suojeluskuntahiihdoissa erinomaisesti menestynyt Heikki Alakärppä. Taakse jäi muun muassa yksi Suomen varhaisista suurhiihtäjistä Matti Koskenkorva. Seuraavana talvena Koskenkorva oli Ounasvaaran kisoissa puolestaan Matti Alakärppää nopeampi.

Reippaasti toiminut nuorukaisten seura oli saanut parin vuoden aikana toimintansa niin vakiintuneeksi, että sille uskottiin kevättalvella 1928 järjestettäväksi myös Peräpohjolan piirin hiihtomestaruuskisat. Simon Kirin hiihtäjät menestyivät kotikisoissaan erinomaisesti ja voittivat seurojen välisen pokaaliottelun. Katsojiakin arveltiin olevan yli puolentuhatta seuraamassa kisoja. Vuosikymmenen lopulla simolaisten menestystä jatkoi Jaakko eli Jaska Heikkilä, joka teki ajan urheilemisen edellytyksiä kuvaavasti itse sukset ja mononsa. Kilpareissuille oli tärkeä muistaa myös ottaa omat eväät mukaansa, sillä syömiseen ei tuhlattu varoja. Kerran Rovaniemen kilpailuihin Jaakolla olivat eväät unohtuneet kotiin, joten kilpamatka tehtiin nälissään.

Simon Kirin lajikirjo laajeni vuonna 1927, kun Kemistä hankittiin vanha painimatto. Paini jäi pian pois lajivalikoimasta, vaikka alkuvaiheessa innostusta riittikin. Vuoden 1928 kesäkuussa järjestettiin Torniossa jopa erityinen painin seuraottelu Tornion Pyryn ja Simon Kirin välillä. Myös voimistelu otettiin uutena lajina mukaan vuonna 1927. Voimisteluharjoituksia pidettiin Aseman kansakoulun salilla kerran viikossa.

Menestyksekkäiden alkuvuosien jälkeen seuratoiminta hiipui sekä taloudellisiin vaikeuksiin että sisäisiin ristiriitoihin. Ongelmia alkoi ilmetä jo vuoden 1928 loppupuolella. Toiminta oli pysähdyksissä, eikä seuran puheenjohtaja voinut pitää vuosikokousta. Puhuttiin jopa seuran kuolinlaukauksesta. Osa jäsenistä järjesti eräänlaisen hätäkokouksen vuoden 1929 tammikuussa toiminnan elvyttämiseksi. Se onnistuikin muutamaksi vuodeksi. Kevättalvella 1929 voitiin pitää jälleen seuran hiihtokilpailuja.  Vuonna 1934 Simon kilpahiihtäjät siirtyivät edustamaan hiihdon erikoisseuraksi perustettua Kiveliöiden Hiihtäjiä. Urheiluharrastus keskittyi 1930-luvun loppupuolella Simon suojeluskuntaan, jossa hiihto, yleisurheilu ja pesäpallo säilyivät vahvoina lajeina, vaikka ne ei eivät enää kuuluneet vuoden 1934 jälkeen suojeluskuntajärjestön viralliseen urheiluohjelmaan. Kirin toiminta oli hiljaista 1930-luvun puolivälistä yli sotavuosien.

Toisen maailmansodan jälkeen heräsi simolaisen urheiluväen keskuudessa uudelleen innostus omaa seuratoimintaa kohtaan. Helmikuussa 1945 pidettiin Simon Pirtillä seuran herätyskokous, jossa puheenjohtajaksi valittiin Janne Vittaniemi. Hän oli ollut nuoruusvuosinaan 1920-luvulla seuran aktiivihiihtäjä.

Sotien jälkeen Simon Kirin menestynein hiihtäjä on ollut Väinö Posti, jonka huippuvuodet ajoittuivat 1950-luvun alkuvuosiin. Posti osallistui vuonna 1952 myös olympiakatsastuksiin Sotkamossa ja Lahdessa mutta jäi niukasti Suomen olympiajoukkueesta Oslon kisoihin. Edellisvuonna Posti oli edustanut Suomea Holmenkollenin kisoissa. Simon Kiri oli myös Länsipohjan alueen johtavia hiihtoseuroja 1940-luvun lopulla 1950-luvun alkupuolella. Piirinmestaruuksia tuli runsaasti, ja seura voitti muun muassa maakuntahiihdot vuosien 1945–1954 aikana yhdeksän kertaa.

Hiihdon osalta seuratoiminta laantui 1960-luvulla. Vuosittain helmikuussa järjestettiin yhä kuitenkin kaksipäiväiset Simon hiihdot, joita oli pidetty vuodesta 1945 lähtien. Kilpailut järjestettiin aluksi Simon Pirtin maastossa, josta ne siirtyivät 1960-luvun alusta lähtien Aseman koulun lähimaastoon. Kun Simon kunta rakennutti vuonna 1987 Maliniin kunnon liikuntapaikat ja latupohjat, ryhdyttiin Kirin järjestämiä Simon hiihtoja pitämään vuodesta 1988 lähtien Malinissa. Vuoden 2018 Simon hiihdot sai lähes 100 kilpailijaa, ja vuonna 2019 pidetään järjestyksessä 73. Simon hiihdot Malinissa.

Vähitellen 1970-luvulla myös itse hiihdon kilpailutoiminta elpyi, kun seurassa panostettiin nuorten hiihtoharrastukseen ja aktiivisia vetäjiä saatiin mukaan. Kilpaladuilla menestyksekkäimpänä juniorina hiihti Lauri Huttula, joka voitti 1970-luvun jälkipuolella lukuisia suomenmestaruuksia eri ikäkausiluokissa. Kirin kasvatti Heikki Alakärppä nousi Jyväskylän opiskeluvuosinaan 1990-luvulla maajoukkuetason hiihtäjäksi ja on toiminut myöhemmin Suomen, Japanin ja Saksan hiihtomaajoukkueiden suksihuollossa.

Aikuishiihtäjien osalta ongelmana olivat Simossa kevyet harjoitusmaastot, mikä ehkäisi nuorten kehittymisen ja menestyksen aikuisten sarjoissa vaativien harjoitteluolojen puuttuessa. Sen sijaan veteraanisarjoissa tuli menestystä. Simon Kirin yksi seuraikoneista, jo 1930-luvulla kilpauransa nuorten sarjoissa aloittanut Armas Ilvo voitti 2000-luvulla useita maailmanmestaruusmitaleja vanhimpien veteraanisarjojen luokissa. Samoin veteraanimenestystä on tuonut seuralle naisten puolella Kyllikki Ratala.

Hiihto vaati kilpailulajina erityisesti 1990-luvulta lähtien yhä monipuolisempaa panostusta luistelu- ja perinteisen tyylin tekniikoihin ja lajivarusteisiin. Pienen seuran resurssit eivät taloudellisesti ole olleet suurseurojen luokkaa, joten Simon Kirin hiihtojaosto on keskittynyt nykyisin lasten ja varhaisnuorten hiihtoharrastuksen ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Samoin voimakas kehitys erikoisseuroihin on kaventanut kilpailumahdollisuuksia Simon lähialueella. Kilpailumatkat ovat pitkiä ja myös taloudellisesti rasittavia. Sen vuoksi 2010-luvun alussa hiihtojaoston silloisen puheenjohtajan Heikki Kukkosen johdolla lähdettiin perustamaan paikallista Perämeri Cupia, jossa kilpailtiinkin kuuden seuran järjestäminä vuosina 2011–2017. Vuonna 2018 Simon Kiri järjesti myös omat sarjahiihdot.

Lupaava joukko simolaisnuoria siirtyi 2017 läheisen erikoisseuran Karihaaran Visan riveihin. Nykyisin maajoukkuetason simolaislähtöisiä hiihtäjiä ovat muun muassa Ari Luusua, Santeri Pirneskoski, Josefiina Böök ja Jarkko Kukkonen.

Simon Kirin lajivalikoimassa on ollut hiihdon, pesäpallon ja yleisurheilun lisäksi myös nyrkkeily, pyöräily ja suunnistus. Vuodesta 1975 lähtien Simon Kirin ohjelmaan tuli myös ampumahiihto, jossa seura saavutti piiritasolla menestystä. Yleisseuran laaja lajikirjo supistui kuitenkin vähitellen yhä pienemmäksi. Yleisurheilu hiipui seurassa 1980-luvulla, kun kelvollisia kenttäolosuhteita ei kunnassa ollut. Näin kävi vähitellen myös muille lajeille hiihtoa ja pesäpalloa lukuun ottamatta.

Urheiluseuralle poikkeuksellinen laji oli vuodesta 1972 lähtien koskenlaskukisat eli tukkilaiskisat, joita oli järjestetty Simojoella jo 1950-luvulla. Simon Kirin hiihtojaosto otti vetovastuun kisoista vuodesta 1980 lähtien koskenlaskun valtakunnanmestari Martti Hamarin johdolla. Kohokohtana oli vuonna 1988 Simon Hamarinkoskella pidetyt tukkilaiskisojen SM-kisat. Viimeiset Simojen tukkilaiskisat pidettiin vuonna 1993.

 

Pesäpallosta Simon Kirin kulmakivi

 

Simossa on ollut vahva pesäpallokulttuuri lajin alkuvaiheesta 1922 lähtien. Kemin seudulla oli pelattu ahkerasti myös pitkääpalloa ennen pesäpalloa, ja sitä kokeiltiin Simossakin, sillä pitkäpallo ehti kuulua lyhyen aikaa myös suojeluskuntajärjestön urheiluohjelmaan.

Ensimmäiseen varsinaiseen kilpailulliseen pesäpallon pelaamiseen simolaiset saivat kosketuksen heinäkuussa 1924, kun Pohjolan suojeluskuntapiirin leiripäivät pidettiin Simossa. Tamperelaiset oppikoululaispojat tulivat näyttämään Simoon, kuinka pesäpalloa pelataan. Tamperelaisia vastaan oli koottu lähinnä Kemin alueen suojeluskuntalaisista joukkue, jonka tamperelaiset ”pahanpäiväisesti rökittivät”. Pohjolan Vartio -lehdessä kommentoitiin tuolloin: ”Kiitämme tamperelaisia opettavaisesta selkäsaunasta. Tervetuloa uudelleen.” Pitkän, 95 vuoden odotuksen jälkeen tamperelaiset saapuvat Manse PP:n joukkueena uudelleen, nyt vuonna 2019 Ykköspesiksen merkeissä, Simon kentälle.

Suojeluskuntajärjestön urheiluneuvoja kiersi vuoden 1924 syyskesällä Peräpohjolan pitäjissä, myös Simossa, ja ohjasi harjoituksissa yleisurheilua ja pesäpalloa. Vuoden 1925 keväällä pidettiin Kemissä Pohjolan suojeluskuntapiirin paikallispäälliköille erityiset pesäpallokurssit, jonne myös Simon paikallispäällikkö Matti Kattainen osallistui. Suojeluskuntalaisista koottu ensimmäinen simolainen pesäpallojoukkue pelasi vuonna 1926 suojeluskuntien Kemin leiripäivillä Kemiä vastaan. Kemi olikin 1920- ja 1930-luvulla Peräpohjolan alueen ehdoton pesäpallokeskus. Vuonna 1927 perustivat Kemin seudun pesäpallon harrastajat jopa oman erikoisseuran ”Kemin seudun palloilijat” edistämään pesäpalloharrastuksen leviämistä Kemin ympäristössä. Mukaan tuli myös Maksniemen kylä Simosta. Erikoisseuran toiminta jäi ilmeisen lyhytaikaiseksi, eikä sitä rekisteröity.

Ensimmäinen maininta nimenomaisesti Simon Kirin pesäpalloilusta on syyskuulta 1929. Kiri ja Kemin yhteislyseon Vauhti kohtasivat sunnuntaipäivänä 8. syyskuuta Simossa alkueräottelussa pelattaessa SVUL:n Peräpohjolan piirin pesäpallomestaruudesta. Itse asiassa myös SVUL:n Peräpohjolan piiri oli ottanut ensimmäisen kerran tuolloin pesäpallon kilpailuohjelmaansa ja pelaamisen piirin mestaruudesta. Aivan tyhjästä ei pelaaminen Simon Kirissä käynnistynyt, sillä Kirin joukkueen pelaajat syksyllä 1929 olivat suojeluskunnassa pelanneita miehiä. Tasoltaan ”heikonlaisena” pidetyn pelin voitti Vauhti juoksuin 23–8. Vielä neljän vuoroparin jälkeen Kiri oli johtanut ottelua 8–7.

Myöhempinä aikoina muisteltiin, että pesäpallo-oppi tuli Simoon kuorma-auton lavalla Kemistä. Yhteislyseon pojat tulivat nimittäin usein ja mielellään pelaamaan Simoon. Matka tehtiin Kemistä kuorma-autolla. Simon reissuun vähintään yhtä suuri syy kuin pesäpallo olivat pelien jälkeen järjestetyt tanssit, joissa muutamat kemiläispojat löysivät simolaistytöistä elämänikäisen kumppanin. Tosiasiassa pesäpalloa oli toki Simossa pelattu jo hyvän aikaa 1920-luvulla. Ensimmäisenä simolaisena tähtipelaajana pidetään Oiva Granholmia, joka paitsi lukkarina myös lujalyöntisenä ja nopeana pelaajana kelpuutettiin piirijoukkueeseenkin. Toinen mainetta kerännyt varhainen simolaispelaaja oli Einari Kehusmaa, jolla oli liimanäppi ja luonnonnopeat jalat. Sittemmin 1930-luvulla näkyvään rooliin pelikentillä nousi Eero Nikupeteri. Hän palveli sotavuosina Korialla Kouvolan kupeessa, sai siellä samalla pesäpallo-oppia ja oli sitten 1940-luvun loppupuolella merkittävässä roolissa opastaessaan nuorempia pelaajia Simossa.

Simolainen pesäpallokulttuuri lepäsi 1930-luvulle saakka suojeluskunnassa ja osittain nuorisoseuran harrastuksena. Vuonna 1930 Simo oli hävinnyt Kemille suojeluskuntapiirin alkusarjan ottelussa puhtaasti 59–0, mutta vähitellen taitotaso nousi. Vuonna 1934 maalaiskuntien suojeluskunnille tarkoitetussa B-sarjassa Simon suojeluskunta voitti ensimmäisen piirinmestaruutensa. Seuraavana vuonna Kemijärvi oli loppuottelussa Simoa parempi. Seuraavinakin vuosina simolaiset kamppailivat piirin voitosta maaseutujoukkueiden B-sarjassa.

Käytännössä suojeluskunnan yhdeksikkö oli 1930-luvulla yhtä kuin Simon Kirin joukkue, mutta Kirin riveissä ei pelattu joka vuosi SVUL:n piirinmestaruudesta. Simon Kiri ”nukkui” tuolloin, todettiin aikakaudesta. Joka tapauksessa pesäpallon kehitys oli Simossa varsin tyypillinen kuten koko Suomessa. Suojeluskunnat käynnistivät pesäpalloharrastuksen, jonka kehittämisestä sitten urheiluseurat ottivat aikanaan vastuun. Ainakin vuonna 1936 Simon Kiri pelasi pesäpallon B-sarjan aluesarjaa ja hävisi loppuottelussa Alatorniolle. Tuolloin Suomessa pelattiin 12 joukkueen valtakunnallinen suursarja kahdessa lohkossa. Sen alapuolella oli B-sarja eli valtakunnansarja, jossa oli 16 joukkueen itä- ja länsilohko. Niihin selvisivät aluesarjojen parhaat; Lapista mukaan selviytyivät vuonna 1936 rovaniemeläinen Lapin Pojat ja vuonna 1938 Veitsiluodon Vastus. Niiden pelit tyssäsivät valtakunnansarjassa kuitenkin Oulun voimajoukkueisiin.

Pesäpalloa on pidetty nimenomaan Lauri ”Tahko” Pihkalan sotilaallisiin tarkoituksiin kehittämänä pelinä, mutta nykyisin näkemystä pidetään liian kapea-alaisena. Pihkala oli taitava taktikko. Hänhän haki kehittelemäänsä peliin mallia amerikkalaisesta baseballista, kävikin Yhdysvalloissa tutkimassa pelin luonnetta ja toi siitä elementtejä suomalaisesta vuosisataisesta palloiluperinteestä kehittyneeseen pitkäänpalloon. Se oli kuitenkin liian hidastempoinen luonteeltaan. Ensimmäiset pesäpallonpelaajat Simossakin lähtivät uuteen peliin mukaan nimenomaan pitkänpallon opeilla.

Pihkala ymmärsi, että pesäpallon suosiota pystyi levittämään tehokkaasti suojeluskuntajärjestön avulla, mutta tehoa lisäsi myös pesäpallon liittäminen mukaan kansakoulujen liikuntaopetukseen. Simossakin yksi keskeisiä pesäpallon eteenpäinviejiä oli kansakoulunopettaja Toivo Hokka. Pesäpalloa pelattiin ahkerasti niin Aseman kuin Simonkylän kansakouluissa, jopa niin, että Simonkylällä koululaiset kutsuivat liikuntatuntia pesäpallotunniksi. Työväen urheiluliikkeen piirissä kasvoi myös kiinnostus 1920-luvun kuluessa pesäpalloa kohtaan, ja peli otettiin Työväen Urheiluliiton eli TUL:n ohjelmaan virallisesti vuonna 1930. Itse asiassa sekä porvarillisella puolella SVUL:ssa että vasemmiston TUL:ssa pesäpallon kilpailutoiminta kasvoi rinta rinnan ja toden teolla 1930-luvun kuluessa.

Pelaamisen edellytykset kasvoivat Simossa huomattavasti vuonna 1935, kun Marttilanlahdelle saatiin kunnostettua sittemmin sotien jälkeen Parpalan Maneesina tunnettu kelvollinen pelikenttä. Se tuli olemaan vuosikymmenien ajan simolaisten suorastaan legendaarinen kotikenttä. Asemanseudulla harjoiteltiin myös VR:n puutavaravaraston tasaisella alueella ”tuohenkäppyröiden seassa”. Yksi Simon Kirin 1930-luvun yhdeksikön pelaajista Armas Ilvo piti nimenomaan vuotta 1935 käänteentekevänä simolaisen pesäpallon kehityksessä. Niinpä ennen sotavuosia vuotta 1937 luonnehdittiin simolaisten parhaaksi kaudeksi. Joukkue oli keski-iältään 18 vuotta, nopea ja hyvin kehityskelpoinen. Vuoden 1937 suojeluskuntapiirin mestaruussarjan loppuottelut pelattiin Simossa, ja kotijoukkue voitti toisen kerran maalaiskuntien eli B-sarjan mestaruuden.

Vuonna 1937 hankittiin myös ensimmäiset yhtenäiset peliasut, suomenlipunsiniset verryttelypuvut, joiden rinnassa luki ”SIMO”. Ja pelaaminen ei rajoittunut pelkästään miehiin ja poikiin, jotka nekin olivat voittaneet suojeluskuntapojissa piirimestaruuksia. Myös simolaisnaisilla oli 1930-luvun puolivälissä oma joukkue, mutta kun vastustajia ei ollut lähiseudulla saatavilla, pelasivat naiset Simon poikajoukkueita vastaan.

Simon pesäpallo oli saavuttanut 1930-luvun loppuvuosina pohjoisen kaupunkijoukkueiden tason. Sotavuodet katkaisivat kuitenkin pelaamisen ja sodassa kaatui myös moni simolainen. Talvisodassa kaatui 64 ja jatkosodassa 57 simolaismiestä. Pesäpallon miesten joukkueesta talvisota vei sankarivainajiksi Kauko Tunturin, Erkki Huttulan, Leo Salmelan ja myös pelinjohtotehtävissä toimineen Matti Kattaisen. Kauko Tunturi oli ollut 1930-luvulla lujaheittoinen koppari. Takakenttämiehen pääsyvaatimuksena oli pidetty sitä, että mies heittää keihästä vähintään 50 metriä. Tunturilta se onnistui. Noin puolet 1930-luvun aktiivipelaajista selvisi sotavuosista siirtämään pesäpallotaitoja nuoremmille sukupolville.

Sotien jälkeen alkoi Simon Kirin pesäpallon ensimmäinen todellinen nousukausi. Vuonna 1946 pelattiin Lapin piirin pesäpallon mestaruussarja, jossa ei vielä tuolloin menestystä saavutettu. Seuraavana vuonna Kiri lähti edustamaan Lapin piiriä kolmen muun seuran, Kemin Kunnon, Veitsiluodon Vastuksen ja Lapin Poikien kanssa SVUL:n suurkisoihin Helsinkiin. Nämä neljä seuraa ja Kemi, Rovaniemi ja Simo paikkakuntina olivatkin Lapin johtavia pesäpalloseuroja 1950-luvulle saakka.

Vanha Peräpohjolan piiri jakaantui 1948 kahdeksi piiriksi, Lapiksi ja Länsi-Pohjaksi. Länsi-Pohjan piirissä ryhdyttiin pelaamaan omasta pesäpallomestaruudesta. Simon Kiri oli noussut edellisvuonna suomensarjaan, ja sääntöjen mukaan se ei saanut osallistua myöhemmin maakuntasarjana tunnettuun piirisarjaan. Sen sijaan Kirin kakkosjoukkue saattoi osallistua ja se voittikin ensimmäisen piirinmestaruuden 1948. Vuoteen 1959 mennessä Simon Kiri voitti Länsi-Pohjan piirinmestaruuden yhdeksän kertaa. Kemiläisjoukkueet voittivat neljä kertaa ja todettakoon, että kerran mestaruuden otti myös TUL:n seura VKV. SVUL ja TUL tekivätkin monena vuonna yhteistyötä pesäpallon kilpailutoiminnassa.

Entinen valtakunnansarja muutettiin 1949 suomensarjaksi, johon muodostettiin yhteinen Lapin lohko. Sen voittaja karsi mestaruussarjapaikasta. Simon Kiri kamppaili useana vuotena lohkomestaruudesta, mutta tuloksena oli kakkos-, kolmos- ja nelossijoja. Veitsiluodon Vastus hallitsi koko silloisen Lapin läänin pesäpalloilua 1950-luvulla, joten etenkin vuoden 1957 piirinmestaruusvoitto Vastuksesta oli yksi Simon Kirin pelillisistä kohokohdista 1950-luvulla. Näkyvimpinä pelaajina mainittiin Pekka Mäntynen, Ahti Salmela ja Paavo Hokka. Mäntynen valittiin myös 1950-luvun jälkipuolella kolme kertaa Kirin parhaaksi pesäpalloilijaksi. Vuoden 1957 piirin ykkönen ei kuitenkaan voittanut 1950-luvulla kertaakaan suomensarjaa eikä päässyt lopulta kamppailemaan noususta mestaruussarjaan.

Pesäpallon sarjajärjestelmää uusittiin 1950-luvun puolivälissä pelillisen tason nostamiseksi. Vuodesta 1956 lähtien suomensarja jaettiin maantieteellisesti nelilohkoiseksi, joista pohjoislohkossa pelasivat Pohjois-Suomen, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun joukkueet. Lohkovoittajat nousivat suoraan mestaruussarjaan. Vuodesta 1968 lähtien suomensarja supistettiin kolmilohkoiseksi, jossa pohjoisen Suomen joukkueet sijoitettiin länsilohkoon yhdessä Keski-Suomen ja Pohjanmaan joukkueiden kanssa. Suomensarjan alapuolelle muodostettiin maakuntasarjat ja vielä sen alapuolelle tulivat pitäjäsarjat, myöhemmät piirisarjat. Järjestelmä säilyi aina vuoteen 1981 saakka, jolloin mestaruus- ja suomensarjan väliin muodostettiin ykkössarja. Vuonna 1991 sen nimi muutettiin Ykköspesikseksi.

Lähimpänä Simon Kirin nousu mestaruussarjaan oli ”kultaisella 1960-luvulla” vuonna 1967. Simolaiset tulivat toiseksi suomensarjan pohjoislohkossa, kun sarjaykkönen nousi suoraan SM-sarjaan. Saavutus oli tuolloin Lapin pesäpalloilun kaikkien aikojen kovin. Oulun Lippo osoittautui vahvemmaksi Jouko Kemilän, Eero Lehtosaaren ja Tero Ranckenin johdolla, mutta Kirin taakse jäivät muun muassa Seinäjoki, Alajärvi ja Ii. ”Ilman Seinäjoen ottelun tuomaripeliä ja myrskyn keskeyttämää Raahen-peliä” simolaiset olisivat päätyneet uusintaotteluun noususta Lipon kanssa, todettiin pelikaudesta. Simon Kirin yhdeksikössä pelasivat Ahti Salmela, Risto Rantala, Juhani Miettunen, Sauli Vilmi, Veikko Kuusela, Tuomo Väyrynen, Esa Salmela, Veijo Salmela ja Matti Puhakka.

Simosta enteiltiin jopa Oulun ja Sotkamon veroista pesäpallojoukkuetta, mutta suunta kääntyi alaspäin. Vuonna 1970 Kirin miehet pelasivat maakuntasarjaa, nousivat pian takaisin suomensarjaan, kävivät vuosikymmenen puolivälissä uudelleen hakemassa vauhtia maakuntasarjasta ja nousivat jälleen suomensarjaan. Juniorityö oli sen sijaan läpi vuosikymmenten vahvaa. Esimerkiksi vuonna 1974 poikien viidestä eri ikäluokkien joukkueista neljä voitti piirinmestaruuden.

 

Simolaisen naispesäpallon menestyksen vuodet

 

Naisjoukkueet ottivat 1980-luvun loppupuolella vahvan roolin simolaisessa pesäpalloiluissa. Vuonna 1951 perustettu Simon Kiri-Siskot nousi 1980-luvun lopulla nopeasti yhdeksi Pohjois-Suomen naispesäpallon kärkiseuroista.

(jatkuu)                                                                                                     Matti Enbuske