Simon Kirin unelmakausi 2018 päätökseen - Pesäpalloliitto palkitsi seuran vuoden pesistekona

7.10.2018

Simon Kiri päätti pesiksen unelmakauden 2018 viikonloppuna huikeissa tunnelmissa. Perjantai-iltana Simon yläkoulun iso ruokasali suorastaan pullisteli kiriläisiä kauden päättäjäisjuhlassa. Palkintopöytä oli tietysti katettu runsain antimin ja palkittavia riittikin 11 joukkueellisen verran G-ikäisistä lähtien. Naisten kauden pelaaja on Julia Kekäläinen ja miesten Jarno Pelkonen.

 

Viikonlopun hehkua kasvatti Pesäpalloliiton kausiristeilyn yhteydessä ollut palkintogaala, jossa liitto palkitsi Simon Kirin nousun miesten Ykköspesikseen vuoden pesäpallotekona. Perusteluna oli paitsi nousu ensimmäisen lappilaisena seurana Ykköspesikseen myös valtavan pesisbuumin nostattaminen paikkakunnalla. Palkintoa olivat vastaanottamassa itseoikeutetusti seuran vuoden valmentaja Janne Anttila sekä pesäpallojaoston puheenjohtaja ja miesten GM Mikko Kylmälä.

 

ME