TÄYDELLINEN DRAAMAN KAARI PÄÄTTYI SIMON KIRIN NOUSUJUHLAAN!

8.9.2018

Kuvat: Markku Kovalainen

TÄYDELLINEN DRAAMAN KAARI PÄÄTTYI SIMON KIRIN NOUSUJUHLAAN!

Lauantaipäivä ja mitä hienoin syksyinen sää. Simon pesäpalloareenalle oli ahtautunut ennätysyleisö, lähes 900 henkeä, joka sai kokea miesten ratkaisevassa Ykkössarjan nousukarsintaottelussa täydellisen draaman kaaren ja loppuhuipennuksen.

Kirin peli ei ollut missään vaiheessa kauden parasta näytöstä, mutta jännitystä riitti sitäkin enemmän. Toisaalta Lahden Mailaveikot oli aivan kuin eri joukkue verrattuna edellissunnuntain selkeään kotitappioon. Peli oli juuri sellainen kuin ratkaisupelien pitääkin olla.

 

Ensi jakson Kirin niukan 3-2 voiton jälkeen lahtelaiset tulivat lujaa toiselle jaksolle ja ottivat 4-0 johdon. Jälleen kerran kiriläisten voitontahto ja henkinen kantti nousivat vahvana esiin.

Neljännen tasoittavalle mentiin SiKi:n 5-4 johdossa. Lahti nousi tasoihin 5-5 lyöjä-ässä Jani Hoteilan lyönnillä. Toisella Hoteilan lyönnillä tuli LMV:n toinen palo ja kolmaskin lyönti näytti menevän yli takarajan. Pallo oli kuitenkin muutaman sentin sisällä. Samppa Mielonen rynni kohti kotipesää ja tilanne oli kääntymässä supervuoroksi.

Tilanteessa koettiin kauden ehdottomasti sykähdyttävimmät sekunnit. Kotiyleisö näki Antti Vihtkarin uskomattoman upean heiton takarajalta. Pallo kaarsi kuin draaman kaaressa kohti lukkari Juuso Nousiaista. Jokaiselle katsojalle piirtyi varmasti mielen sopukoihin pallon lento, Juuso saa hankalasta asennosta pallon kiinni ja pillin vihellys.

Mykistävää heittoa seurasi silmänräpäyksen hiljaisuus, sitten areena repesi huutomyrskyyn: palo ja peli päättyi. Simon Kiri nousee Ykkössarjaan! Koko seuran uskomattoman hieno pesiskausi sai huikean päätöksen.