Rakennusalan yritykset Simon Kirin merkittäviksi yhteistyökumppaneiksi

9.12.2018


Simon Kiri solmi menneellä viikolla kolme merkittävää yhteistyösopimusta pesiskaudelle 2019 merilappilaisten rakennusalan yhtiöiden kanssa

 

Rakennusliike M. Kurtti Oy lähtee yhdeksi Simon Kirin pääyhteistyökumppaniksi ja tukemaan miesten Ykköspesisjoukkuetta. Kemiläinen M. Kurtti Oy aloitti toimintansa vuonna 1960 ja on nykyisin vanhin Lapin maakunnassa pääkonttoriaan pitävä rakennusliike.

HV-Maarakennus Oy liittyy myös mukaan Simon Kirin yhdeksi pääyhteistyökumppaniksi pesäpallokaudella 2019. HVM:n toimitusjohtaja Harri Posti kiteytti osuvasti, että heillä on halu tukea paikallista seuratoimintaa, jota Simon Kiri ansiokkaasti ja näkyvästi tuo esille myös ensi vuonna – lippulaivana miesten Ykköspesisjoukkue. HVM Oy on merkittävä merilappilainen maanrakennusalan yhtiö, jonka toiminta alkoi 1960-luvulla puutavarakuljetuksista ja on laajentunut moderniksi maanrakentamisen monialaosaajaksi. Vuonna 2019 HVM on vahvasti myös simolaisen pesäpallon tukena.

Kolmas merkittävä pääyhteistyösopimus tehtiin simolaisen ja niin ikään pitkän linjan rakennusyhtiön Rakennusliike Ylisuvanto Oy:n kanssa. Toimitusjohtaja Tommi Ylisuvanto on ollut aktiivisesti mukana Simon Kirin toiminnassa ja yhtiölle myös seuran tukeminen on koettu tärkeäksi. Oman pitäjän menestyvää joukkuetta on helppo lähteä tukemaan samalla kun siihen liittyy myös seuran laajan juniorityön tuki. Rakennusliike Ylisuvanto perustettiin vuonna 1971 ja on keskittynyt sekä uudisrakentamiseen että korjaus- ja saneerausrakentamiseen.