Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2022!

22.12.2021

KOHTI JUHLAVUOTTA 2022

Tervehdys kaikille,

Joulu koputtelee jo ovelle, niin on jo aika käydä läpi vähän mennyttä ja tulevaa. Pitkälle venyneen viime kauden jälkeen pidimme tarkoituksella vähän pidemmän tauon pesiksestä ja ladattiin akkuja. Harjoittelu aloitettiin lokakuun alussa ensin omatoimisesti ja lokakuun puolen välin aikoihin joukkueena. Harjoitustahti onkin ollut kova, sillä harjoituksia on keskimäärin 6krt/viikko. Harjoittelussa olemme syksyn aikana keskitytty enemmän pelaajien fysiikan kehittämiseen Ruonalan Janin ja Blomsterin Jannen johdolla. Lajia olemme tehneet tähän asti 1-2krt/ viikko ja joka tiistai käymmekin Kempeleessä harjoittelemassa hyvissä olosuhteissa. Joulun omatoimijakson jälkeen siirrämme painopistettä enemmän lajiin, fysiikkaa unohtamatta. Joukkueen harjoittelusta täytyy kyllä sanoa, että ei voi kuin hattua nostaa pelaajille, kuinka tunnollisesti porukka on treenannut.


Harjoituspelejä tulemme pelaamaan hallissa aika paljon, sillä pelejä on talvelle sovittuna 8kpl. Reilun kuukauden kuluttua menemme Alajärven palloiluhalliin pelaamaan ja siellä on vastassa lauantaina 5.2. APV ja sunnuntaina 6.2. Alajärvi. Helmikuussa pelaamme myös kolme peliä Ouluhallissa Lippoa vastaan (13.2., 26.2. ja 27.2.). Maaliskuun puolivälissä osallistumme Kuopion turnaukseen ja siellä on Ykköspesis-seuroista mukana meidän lisäksi Kuopio, Kannus, Alavus, Kouvola ja Lippo. Iso pelimäärä tulee tarpeeseen, sillä viime kauden joukkueen tuli vaihtuvuutta aika paljon ja näin pelaamalla saamme kokeilla eri vaihtoehtoja uudistuneelle kokoonpanolle. Joukkueen vahvuudesta poistuivat Eera-Matti Karppinen, Sami Ojala, Otto Levy ja Jukka-Pekka Pellikka. Haluankin tässä kiittää poikia menneestä ja menneistä kausista ja toivottaa onnea tuleviin haasteisiin! Hienoja miehiä jokainen!

 

Joukkueeseen taas vastaavasti tulivat uusina pelaajina Aki Toikka, Konsta Saaranen ja Paavo Kaasila. Myös Jussi Kekonen palasi kasvattajaseuraan ja taistelee paikasta ykköspesismiehistöömme. Lisäksi olemme alustavasti sopineet yhden pelaajan tulosta keväällä meille, mutta tiedotetaan asiasta sitten lähemmin, mikäli se siirto toteutuu. Elikkä joukkueesta poistui 4 pelaajaa ja 3-4 tulee uutena. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt on omilla kasvateilla taas mahdollisuus ottaa paikka ykkösestä ja mitä treeneissä olen seurannut, niin hyvällä asenteella ja intohimolla omat nuoret tappelevat tosissaan pelipaikoista. Valmentajan silmissä välillä vaan tahtoo unohtaa, että nämä meidän omat kasvatit ovat pesäpalloilijoina edelleen varsin nuoria (16-21v) ja silti pelanneet jo useamman kauden edustuksessa. Pitääkin välillä vähän toppuutella itseä ja osittain myös pelaajia, että mihinkä on kiire? Myös valmennuksessa tuli pieniä muutoksia, kun Eikka jäi vetämään vähän happea valmennushommista ja Marko Veittikoski tuli tilalle. Sanotaanko näin eräiden tuttujen sanonnalla, että Eicca on lomansa ansainnut!


Seurassa on tällä hetkellä loistava pelaajapolku aina F-junnuista aikuisiin asti, kun B-pojissa meillä on yhteinen joukkue Napa-pesiksen kanssa SM-sarjassa ja muutama poika pelaa myös Kempeleessä. Lisäksi miesten suomensarjan joukkue pelaa ensi kaudella ja antaa loistavan kasvupohjan kohti edustusjoukkuetta. Näillä järjestelyillä pystymme takaamaan nuorille paljon pelejä ja pelihän se on, mikä kehittää.

 

Edessähän on tosiaan pesiksen 100v- juhlavuosi ja sen johdosta on kesään tulossa monenlaista tapahtumaa. Ensi kesän suunnitelmissa on mm. Ykköspesiksen itä-länsi ottelu ja se olisi sarjan näkyvyyden kannalta hieno asia toteutuessaan. Lisäksi kaikki Ykkösen pelit näkyvät ensi kesänä Ruutu+ -palvelussa ja sekin tuo seuroille ja lajille lisää näkyvyyttä. Myös meillä on jo nyt verkkokaupassa juhlavuoden paitoja myynnissä ja sinne on tulossa muitakin uusia tuotteita myyntiin kevään aikana.

 

On ollut mukava nähdä kuinka Simon Kiri kiinnostaa ihan ympäri Suomenmaan ja meillä onkin tällä hetkellä ennätysmäärä yhteistyökumppaneita. Haluankin kiittää jokaista yhteistyökumppania, kun olette meidän mukana tämän hienon lajin parissa, ilman teitä pelaaminen näin korkealla sarjatasolla olisi mahdotonta! Täytyy myös olla ylpeä koko seurayhteisöstä, että jotakin ollaan tehty oikein aikojen saatossa, sillä olemme tällä hetkellä Lapin alueen korkeimmalla sarjatasolla pelaava kesälajijoukkue ja se on hatun noston arvoinen asia pienessä kunnassa. Tiukan ja järkevän taloudenpidon johdosta homma pyörii hyvin ja osaksi siitä syystä olemme selvinneet myös pahimman yli tässä Korona- kurimuksessa. Toivotaan nyt, että saadaan tuo koronavirus taltutettua ja päästäisiin takaisin normaalielämään.

 

Toivotankin tähän loppuun kaikille oikein rauhallista joulun aikaa ja hyvää uutta vuotta. Pysytään terveinä ja nähellään kesällä taas sankoin joukoin Tuulivoima-areenalla!

 

Pesisterveisin,

Janne Anttila