Kotipelit alkavat

12.5.2025

KOTIPELIT ALKAVAT

Kausi on saatu jo aloitettua vieraspeleillä miesten ykköspesiksen ja naisten suomensarjan osalta. Molemmat joukkueet aloittivat kaudet voitokkaasti, kun miehet ottivat Savon reissulta 2 voittoa ja naiset kävivät voittamassa Oulussa.

Kesän kotipeleihin olemme tehneet pieniä muutoksia mielipidekyselyn vastausten perusteella. 

Kyselyissä paljon huudeltiin hodareiden ja sämpylöiden perään ja niitä on jatkossa myynnissä miesten ykköspesiksen otteluissa. 

Kyselyssä tuli paljon muitakin hyviä kehityskelpoisia ehdotuksia, mutta tälle kaudelle emme niitä pysty järjestämään. Jätetään asiat hautomaan tulevaisuutta varten ja pyritään kehittämään asioita tulevina vuosina, jotta ottelutapahtumasta saadaan parempi ja viihdyttävämpi. 

Seuran pyörittäminen ja varainhankinta perustuu pitkälti yhteistyökumppaneiden rahoitukseen ja ottelutapahtumista saataviin tuloihin. Nyt kun maailman taloustilanne on mikä on ja kumppaneita on useampi joutunut jättämään tukemisen pois, niin se myös vaikuttaa meidänkin toimintaan aika lujasti. Lisäksi kun myös kioskissa myytävien tuotteiden hinnatkin ovat nousseet aika rajusti viime kesästä, niin myös me joudumme hieman nostamaan tiettyjen myyntiartikkelien hintoja.

Esimerkiksi kahvin rajun hinnannousun johdosta joudumme hieman nostamaan kahvinkin hintoja ja niiden mukana myös esimerkiksi munkin ja vohvelin hinnat hieman nousevat.

Lippujen hintoja joudumme myös hieman nostamaan ja tulevalla kaudella lippujen hinnat ovat:

  • Miesten ykköspesis  14€

  • Miesten ja Naisten suomensarja 7€

Alle 16-vuotiaat pääsevät edelleen ilmaiseksi peleihin.

Kausikortithan on edelleen myynnissä ja niiden hinnat ovat seuraavat:

  • Miesten ykköspesis ja suomensarja 120€

  • Naisten suomensarja 25€

  • Yhteiskortti 145€

Eli jos käy katsomassa paljon pelejä niin kausikortin hommaamalla säästää aika reilusti.

Huomioikaa, että katetussa katsomossa tarroilla merkityt istuimet ovat nimettyjä ja täten varattuja. Mikäli haluat itsellesi paikan sieltä ostaa omalla nimellä niin ottakaa allekirjoittaneeseen yhteyttä.

Toivottavasti teiltä hyvät katsojat löytyy ymmärrystä näihin pieniin korotuksiin. Korotuksia emme tee ahneuksissaan vaan ihan sen takia, että toimintamme edelleen pysyy terveellä pohjalla ja pystymme jatkossakin toimintaamme kehittämään.

Kaikesta huolimatta toivomme, että tehdään tästä kaudesta yhtä hyvä kuin viime kaudesta ja näemme kentällä hienoja pelejä ja ennen kaikkea runsaasti yleisöä!


 

Janne Anttila

Toiminnanjohtaja