Simon Kirin miesten harjoittelu Ykköspesiskauteen sujunut tehokkaasti

28.12.2018

Harjoitteluruuvia on selvästi kiristetty viime kaudesta, naurahtaa iloisesti Joonas Rajala Simon Kirin miesten joukkueesta. Rajala pelasi kesän 2018 joukkueen kapteenina, ja miehen motivaatio kauteen 2019 vaikuttaa olevan korkealla vuoden pimeimpäänkin aikaan. Mikä parasta, terveenä on pysytty, Joonas jatkaa.  Joukkueen terveystilanne on ollut pääosin hyvä ja loukkaantumisilta on vältytty. Nuorisokaartilaisista Jussi Kekonen siirtyy armeijan palvelukseen vuodenvaihteessa.

 

Rajalan myönteiset tuntemukset saavat vahvistuksen joukkueen päävalmentajalta Janne Anttilalta. Valmistautuminen Kirin ensimmäiseen Ykköspesiskauteen on sujunut erinomaisesti ja suunnitelmien mukaan. Joukkue on harjoitellut 5–8 kertaa viikossa. Syksy ja alkutalvi on menty fysiikka edellä, toteaa Anttila. Vuodenvaihteen jälkeen painopiste siirtyy lajiharjoitteluun toki unohtamatta fysiikkapuoltakaan. Harjoituksissa on nähty annos mielenkiintoisia lisukkeitakin, kuten autonrenkaiden paiskomista, lekalla moukarointia ja juoksuspurtteja rappusia pitkin paloaseman korkeaan torniin.

 

Myös leiriviikonloppuja on lisätty aikaisempiin vuosiin verrattuna jo syyskaudella, mutta vuoden 2019 puolella leirien määrä kohoaa entisestään. Pidämme niitä parin viikon välein, Anttila kertoo. Harjoitteluolosuhteet ovat talvikaudella suhteellisen hyvät. Vastikään 18-vuotisjuhliaan viettänyt huippulukkari Juuso Nousiainen puhkuu myös harjoitteluintoa. Hän toteaa syyskauden menneen mainiosti. Energiaa tuntuu riittävän nuorella miehellä muutenkin: ylioppilaskirjoitukset odottavat ja hieman kaupanalan työkokemustakin mausteeksi pesäpalloilulle. Lukkari kehuu etenkin ulkopeliharjoituksia, joita on voitu pitää Kemin puolella Hepolan koulun erinomaisessa salissa. Aivan huippupaikka ulkopelin harjoitteluun, painottaa myös Joonas Rajala.

 

Joukkueeseen tuo annoksen lisäkokemusta Jukka-Pekka Pellikka, joka pelasi kaksi kautta Muhoksen ykköspesisjoukkueen kapteenina. Lisäksi vuodenvaihteen jälkeen simolaisten vahvuuteen liittyy muutama Kempeleen Kirin superpesisjoukkueen miehistä. Harjoitusotteluiden sarja käynnistyy jo tammikuussa. Sotkamo kohdataan 19.1. Kajaanihallissa ja siitä kuukauden päästä 23. helmikuuta miehet matkaavat Vaasaan. Pelejä pelataan kaksi, joista ainakin toinen kesän ykköspesisvastustajaa Vähääkyröä vastaan.

 

                                                                                                                 Matti Enbuske